STU Green by Design
Säästäminen vaikuttaa myös matkailualan yrityksiin
Ajankohtaista, Talous, Työ & Tekijät | STU | 10.09.10 | Kommentoi |

Metsähallituksen luontopalveluiden 50 miljoonan euron rahoituksesta katoaa ensi vuonna lähes kymmenesosa. Vuoden 2011 budjettiesityksessä karsintaa on kolme miljoonaa euroa. Pari miljoonaa kertyy aiemmista tuottavuusleikkauksista. Tämän seurauksena Metsähallitus on käynnistänyt yt-neuvottelut luontopalveluissa.
   Henkilöstön vähentämistarpeeksi arvioidaan tällä hetkellä enintään noin 60 henkilötyövuotta. Luontopalveluissa työskenteli vuonna 2009 vakituisesti noin 350 henkilöä. Kaikkiaan henkilötyövuosia on tehty runsaat 500.
    Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL tuomitsee irtisanomiset, jotka sen mukaan merkitsivät matkailuelinkeinon tarvitsemien retkeilypalveluiden alasajoa.

Pieni kustannus hotellille - iso kiukunaihe asiakkaalle
Ajankohtaista | STU | 10.09.10 | Kommentoi |

Matkailijoita ärsyttää maksaa lisähintaa hotellin langattomasta internetyhteydestä, juomavedestä sekä pysäköinnistä. Jos asiakkaat saisivat valita, löytyisi hotellihuoneista aina ilmaisia lehtiä, kirjoja sekä terveellisiä välipaloja.
   Venäläisistä hotellivieraista hieman yli puolet toivoo myös, että hotellihuoneesta löytyisi kuumavesipullo.

Ateria maksetaan kännykällä - provisio jopa vain 1 %
Ajankohtaista, Yritykset | STU | 09.09.10 | Kommentoi |

Helsinkiläinen Eazybreak tuo markkinoille matkapuhelimen avulla toimivan maksujärjestelmän, joka sopii yhtiön mukaan luontaisetujen, myös lounasedun, tarjoamiseen. Eazybreak-palvelun kerrotaan sopivan myös sopimusperusteiseen lounasruokailuun.
    Setelit ladataan kuukausittain työntekijän omalle tilille, josta ne ovat tilattavissa tarpeen mukaan. Mobiiliseteli toimitetaan käyttäjän puhelimeen tekstiviestillä. Tekstiviesti näytetään maksettaessa ravintolan kassahenkilölle, joka vertaa koodia ravintolan käytössä olevaan tunnisteeseen.

Ajankohtaista, Yritykset | STU | 09.09.10 | Kommentoi |

Fazerin uusin lähileipomo aukesi tänään Forssan Prisma-keskukseen. Alkuvaiheessa leipomon valikoimassa on noin 70 tuotetta, ja  myöhemmin syksyllä valikoimaa suunnitellaan täydennettäväksi paikallisilla mauilla. Tuoretuotteiden ohella Forssan Prismassa paistetaan myös pakastetuotteita. Fazerin lähileipomoita on nyt runsaat 20.
   Leipomo työllistää kolme henkeä sekä kaksi ilta- ja viikonloppuapulaista. 

Suomessa vielä enemmän parantamisen varaa
Ajankohtaista, Ruoka & Ravitsemus | STU | 09.09.10 | Kommentoi |

Brittiläisen Telegraph-lehden elokuun lopulla uutisoimassa vertailussa oli tutkittu 270 ateriasalaatin suolapitoisuus ja havaittu, että joka kymmenes sisältää suolaa enemmän kuin esimerkiksi Bic Mac -hampurilainen. Vain kuusi annosta sisälsi suolaa alle 0,5 grammaa.
   Epäterveellisimmässä annoksessa, jonka kokoa ei ilmoiteta, on suolaa jopa 3,5 grammaa, toiseksi suolaisimmassa rapu-nuudeli -salaatissa 3,2 g (0,9 % painosta) ja kolmanneksi kivunneessa KFC's Zinger -salaatissa 3,1 grammaa (n. 0,9 %)  Vähäsuolaisimmissa salaatissa oli suolaa vain 0,2 grammaa eli 0,13 % annoksen painosta.
   Suomessa myytävät ateriasalaatit sisältävät usein jopa enemmän suolaa kuin briteissä kauhistellut annokset. Pahimpien brittipahisten 0,9 %:n suolapitoisuus ei ole edes kovin kaukana siitä, mitä Sydänliitto pitää suomalaisille jo kohtuullisena. Yllättäen myös näyttää, että usein moitittujen hampurilaispaikkojen salaatit sisältävät sydämelle epäterveellistä suolaa varsin kohtuullisesti.

Ajankohtaista, Talous | STU | 08.09.10 | Kommentoi |

Palkansaajien tutkimuslaitos PT on julkistanut talousennusteensa tälle ja ensi vuodelle. PT ennustaa kasvun yltävän 3,7 prosenttiin molempina vuosina. Lähes kaikkia PT:n viime kevään ennusteen osoittimia on käännetty tuoreessa ennusteessa ylös.
    Nousua vauhdittaa ennen kaikkea vienti, joka lisääntyy ennusteen mukaan tänä vuonna lähes kymmeneen ja ensi vuonna runsaat kahdeksan prosenttia. Ennusteessa katsotaan, että tulevana vuonna myös yksityiset investoinnit piristyvät ja yltävät yhdeksän prosentin kasvuun. Myös työllisten määrän vähenemisen ennakoidaan pysähtyvän, ja ensi vuonna arvioidaan syntyvän jo keskimäärin 30 000 lisätyöpaikkaa.

Suomen Erikoiskahviyhdistys Seko ry:n baristamaajoukkue kilpailee erikoiskahvialan Nordic Barista Cupissa Oslossa 15.-18.9.2010.
   Kahdeksatta kertaa järjestettävässä Nordic Barista Cupissa mitellään Pohjoismaiden parhaan baristatiimin tittelistä.

Ajankohtaista, Talous, Yritykset | STU | 08.09.10 | Kommentoi |

Snellman kertoo uskovansa kotimaisen lihan kysynnän kasvuun ja laajentaa Kuusisaaren tehtaan teurastamoa Pietarsaaressa.
   Investoinnin jälkeinen teurastuskapasiteetti nousee 60 % ja tulee olemaan noin 45 miljoonaa kiloa vuodessa. Investointi tulee maksamaan noin 10 miljoonaa euroa. Rakennustyöt käynnistetään vielä tämän vuoden puolella ja laitoksen arvioitu käyttöönotto on syksyllä 2011.

Vitamiinit ja omega 3 suosikkeja
Ajankohtaista, Ruoka & Ravitsemus | STU | 08.09.10 | Kommentoi |

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset käyttävät ahkerasti ravintolisiä. Naisista ravintolisiä käyttää jopa 72 ja miehistä 52 prosenttia. Käytetyimmät ravintolisät ovat vitamiinivalmisteet ja omega 3 -rasvahappotuotteet.
    Ravintolisien käytöllä halutaan vaikuttaa ennen kaikkea sydämen ja verisuonien toimintaan, luustoon sekä ihoon ja hiuksiin. Myös lihasten ja nivelten hyvinvoinnin lisääminen on merkittävä syy ravintolisien käytölle.

Ajankohtaista | STU | 07.09.10 | Kommentoi |

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa kannattaa Elinkeinoelämän keskusliiton kantaa, jonka mukaan oppilaiden valinnanmahdollisuuksia tulee laajentaa luopumalla toisen kotimaisen kielen pakollisuudesta. Toimialajärjestö haluaa samalla lisää venäjän kielen opetusta.


<< Edellinen sivu 1 2 3 4 5 ... 186 187 188 Seuraava sivu >>


Roskapostin esto: 10+2= Sähköpostiosoite:

Hakusana


Arkistossa tällä hetkellä 1898 uutista.
Messut & Tapahtumat Näytä kaikki >>
Nimi Teema Paikka Alkaa Päättyy
HogatecHotellit, gastronomia, pitopalveluDüsseldorf12.9.15.9.
IntercoolPakasteet, jäätelöt, tekniikkaDüsseldorf12.9.15.9.
IntermoproMeijerituotteetDüsseldorf12.9.15.9.
IntermeatLiha, makkaratDüsseldorf12.9.15.9.
Polagra-TechElintarvikeetPoznan12.9.16.9.
Gastro TrendyCateringPoznan13.9.16.9.
Polagra - FoodElintarvikkeetPoznan13.9.16.9.
FoodTech -messutElintarv. Helsinki 21.9. 24.9.
Sial, Ipa, In-FoodElintarvikkeetPariisi17.10.21.10.
Apurit
www-linkit Laadi annoskortti Mittayksikkömuunnokset Hilmanen - tarjoushaku
Käsikirjat (pdf)
Aikuiskoulutus ABC
[pdf, 2,3 Mt]
Lue Kahvi ABC
[pdf, 3,1 Mt]
Lue Ostajan ABC
[pdf, 1,6 Mt]
Siis mikä pubi?

Äänestä mieleenpainuvin pubin nimi

a) Huitsin Nevada Siikajoelta
b) Papana Pupi Sallasta
c) Öxzyblögöti Juomio Siikaisista (lopettanut)
d) Äteritsiputeritsipuolilautatsibaari (lopettanut)

[ 11.09.2010 ]

Uutiset iGooglen etusivulle   rss    

[ Mainos ] Aimtec

[ Mainos ] Saforma