STU Green by Design

Voittajaksi Tampereella lauantaina 20.1. järjestetyssä Nuorten Kokkien kilpailussa selvisi Anu Antila Ravintola Näsinneulasta. Myös viime vuonna voitto meni Ravintola Näsinneulaan. Toiseksi sijoittui Juho Saralehto turkulaisesta Ravintola Roccasta. Kolmanneksi selvisi Janne Palosaari kemiläisestä Hotelli Merihovista.
Kisaan osallistui kymmenen nuorta kokkia Suomen huippuravintoloista. Voittaja lähtee syksyllä Saksassa järjestettävään Paistinkääntäjien Veljeskunnan nuorten kokkien kilpailuun.

Helsingin kaupungin palvelukeskuksen Palmian toimitusjohtajaksi esitetyn Antti Värtelän valinta on siirtynyt tuonnemmaksi Helsingin kaupunginhallituksessa. Valinnan pyysi pöydälle vasemmistoliiton Outi Ojala. Värtelä on toiminut aiemmin vartiointi- ja turvallisuuspalveluja tuottavien yritysten johdossa, viimeksi lyhyen aikaa pörssiyhtiö Turvatiimin toimitusjohtajana.
Värtelän kanssa tasavahva ehdokas Palmian johtoon on ollut Palmian kiinteistöpalveluyksikön johtaja, toimitusjohtajan varamies ja va. toimitusjohtaja Timo Martiskainen. Värtelän tavoin myös Martiskaisella on laaja kokemus johtototehtävistä. Martiskaisen ansioksi on katsottu kiinteistöpalveluyksikön nostaminen voitolliseksi.

Lännen Tehtaat myy 51 prosenttia Suomen Rehun ja Avena Nordic Grainin osakkeista SOK:n Hankkija-Maataloudelle. Lännen Tehtaat kertoi myös, ettei se lähde enemmistöosakkaaksi bioetanolihankkeeseen ja että konserni keskittyy elintarvikkeisiin. Kauppaan kuuluu myös optio, jonka mukaan Lännen Tehtaat voivat myydä loput 49% osakkeista SOK:lle.
Raisio kertoi tiistaina 16.1., että se tulee luopumaan diagnostiikkaliiketoiminnastaan. Raision toimitusjohtaja Matti Rihko sanoo, että luopumispäätös johtuu diagnostiikan vähäisistä hyödystä yhtiön muulle liiketoiminnalle. Diagnostiikkaliiketoiminta kehittää, valmistaa ja markkinoi elintarvikkeiden ja rehujen turvallisuuden ja laadun seuraamiseen tarvittavia testejä ja analyyttisiä järjestelmiä. Sen liikevaihto vuonna 2006 oli noin yhdeksän miljoonaa euroa.
Lännen Tehtaat Oyj ja Raisio Oyj päättivät viime marraskuussa purkaa rehualan yhteisyritys ZAO Scandic Feedin, jonka yritysostohanke Pietarin läheisyydessä kariutui elokuussa myyjän vetäydyttyä kaupasta.
Lännen Tehtaat ja Raisio omistavat tasaosuuksin ammattikeittiöitä palvelevan markkinointiyhtiö Ateriamestarit Oy:n.

Valtioneuvosto antoi asetuksen korkeakouluopiskelijoiden ateriatukeen oikeuttavan lounaan enimmäishinnasta. Lounaan enimmäishintaa korotettiin 20 sentillä 3,82 eurosta 4,02 euroon. Korotuksen taustalla on alan kustannuskehitys. Opiskelijoiden ateriatuen euromäärää korotettiin tämän vuoden talousarviossa vastaavalla summalla. Asetuksen on tarkoitus tulla voimaan 1. helmikuuta 2007.

Ravintoloille tarkoitetun yhteispohjoismaisen ympäristömerkin myöntämiskriteerit on julkaistu. Niistä on poistettu alun perin suunniteltu GMO-tuotteiden käyttökielto. Tätä kieltoa vastustivat lausunnollaan ainakin suomalaisen tiedeväen BioBio-seura ja Sosiaali- ja terveysministeriön Geenitekniikan lautakunta. Sen sijaan luomua on aiemmin kaavaillun mukaan käytettävä ainakin yhtenä ruoan pääraaka-aineena. Uhanalaisista eläinlajeista trooppinen jättiläiskatkarapu on ainoa, jota ei saa erikseen mainiten joutsenravintoloissa käyttää. Vaatimus on mukana merkkiä valmistelemassa olleen ruotsalaisosapuolen toimesta.
Pakollisten vaatimusten lisäksi ravintolan on saatava tietty määrä ansiopisteitä johtamisen, eri materiaalien käytön, toimintojen ympäristöystävällisyyden ja eettisyyden osalta. Pisteitä voi ansaita muun muassa kouluttamalla asiakkaita valmistamaan luomuruokaa, valitsemalla ravintolaan ympäristömerkittyjä tuotteita tai yhden Reilun Kaupan tuotteen.
Merkin kriteerit kannustavat myös energiaa ja vettä säästäviin toimenpiteisiin. Tällä seikalla on merkitystä ympäristölle, koska ammattikeittiöt valmistavat jo yli 700 miljoonaa ateriaa vuodessa. Valtaosa ammattikeittiöiden ympäristökuormituksesta syntyy astianpesussa, jossa koneet kuluttavat noin 50-80% kaikesta käytetystä vedestä, energiasta ja kemikaaleista. Asiantuntijoiden mukaan merkin kriteerit ovat tässä kriittisimmässä kohdassa osin niin väljät, että ansiopisteitä saa jopa kaikkein tuhlaavimmillakin nyt saatavissa olevilla laitteilla. Kulutuserot piheimpien ja heikoimpien laitteiden välillä ovat useita kymmeniä prosentteja.
Vapaaehtoisen ympäristömerkin käyttöä valvoo meillä Suomen Standardisoimisliitto.

Hotelli Haikon Kartano on valittu vuoden 2007 parhaaksi kokous- ja kongressihotelliksi. Vuoden kokoushotelli julkistettiin Helsingin Messukeskuksessa Matka 2007 -messujen yhteydessä 18.1.
Valinnalla halutaan tuoda esiin koulutuspaikan ensiarvoinen merkitys valmennustapahtuman onnistumiselle. Vuoden kokoushotelli valitaan kymmenien kongressi- ja koulutushotellien joukosta. Vuoden kokoushotellin valitsee vuosittain myynnin ja johtamisen konsultointi- ja valmennusyritys Mercuri International, joka valitsi vuoden parhaan kokoushotellin nyt 21. kerran. Mercuri seuraa tarkasti käyttämiensä kokoushotellien tasoa keräämällä jokaisen tilaisuuden jälkeen palautteet niin osallistujilta kuin konsulteiltakin.

Yhtiö selvittää mahdollisuutta myydä Suomen-päälisenssin osakekanta paikalliselle toimijalle. Nykyisin McDonald's omistaa Suomen-päälisenssin itse. McDonald's-ketjun paikalliset jälleenmyyjät toimivat niin kutsutulla alilisenssillä.
Viestintäpäällikkö Heli Ryhäsen mukaan samankaltainen selvittäminen koskee noin 2300:aa ravintolaa 15-20 markkina-alueella. Ryhänen sanoo, että selvitys, jota tekevät nyt pankkiiriliikkeet, voi viedä aikaa vuoden-pari. Hän ei ota kantaa siihen, voisiko Suomen McDonald'sin tuleva omistaja olla esimerkiksi kaupan keskusliike, joiden huoltamoilla ja kauppakeskuksissa toimii jopa useita pikaruokayrityksiä.
Käytännössä mahdollinen omistuksen muutos ei vaikuttaisi esimerkiksi yhtiön tuotteisiin, vaan toiminta jatkuu entisenlaisena uuden omistajan hoitaessa merkkiä. Suomessa on 84 McDonald's-ravintolaa, joista kolmannes ketjun omassa omistuksessa. Suomen emoyhtiö on ollut tappiollinen jo usean vuoden ajan.

Alhainen sosioekonominen asema vaikuttaa kielteisesti ruokavalintoihin. Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan sellaiset työntekijät, joilla on alhainen koulutus ja ammattiasema sekä pienet tulot ja taloudellisia vaikeuksia, valitsevat ruokansa harvemmin suositusten mukaisesti.
Tutkimukseen osallistui lähes 9 000 Helsingin kaupungin palveluksessa olevaa 40-60-vuotiasta työntekijää. Naisista 28 prosentilla ja miehistä 17 prosentilla oli terveelliset ruokavalinnat. Tutkija Tea Lallukka pitää tulosta kohtalaisen huonona.
- Periaatteessa tavoite on, että jokainen täyttäisi keskeiset ruokasuositukset.
Lähde: STT

Vuoden HelsinkiMenu -ravintolaksi on valittu ravintola Havis. Arvioinnissa painotettiin vaativan matkailijan sekä yritys- ja kongressivieraiden toiveita ja tarpeita sekä toisaalta matkailun asiantuntijaorganisaation näkökulmaa. Arvioinnin keskiössä oli HelsinkiMenu, jossa kiinnitettiin huomio ruuan herkullisuuteen ja muihin laatuominaisuuksiin, suomalaisiin raaka-aineisiin, sesonkiin ja HelsinkiMenun näkyvyyteen, esittelyyn sekä saatavuuteen ravintolassa.
Kilpailun kakkoseksi kiri ravintola Torni ja kolmanneksi sijoittui ravintola Ilmatar. Haviksen keittiöpäällikkönä toimii Jyri Hänninen ja ravintola on osa Royal Ravintolat -ketjua. HelsinkiMenu -ravintoloiden taustavoimina ovat Finfood - Suomen Ruokatieto ry ja Helsingin kaupunki.

Felix Abba Oy Ab ja Saarioinen ovat tehneet aiesopimuksen Saarioisten Säilyke Oy:n vihannessäilykeliiketoiminnan siirtämisestä Felix Abballe. Osapuolten tavoitteena on tehdä lopullinen sopimus vuoden 2007 ensimmäisen neljänneksen aikana. Kauppahintaa ei tulla julkistamaan.
Felix Abban mukaan valmisteilla oleva kauppa tukee yhtiön tavoitteita niin kuluttaja- kuin HoReCa-sektorillakin ja kasvattaa tuotantovolyymiä Turun tehtaalla. Saarioisten tavoitteena on keskittyä entistä enemmän valmisruokatuotantoon kaikilla tuotantolaitoksillaan.
Felix Abba Oy Ab toimitusjohtaja Rabbe Wikström sanoo, että jos kauppa toteutuu, Saaroisilta hankitut suuret tuoteryhmät säilyvät Turussa ja tuotantomääriä nostetaan vuoroja lisäämällä.
Saaroisten Huittisten tehtaan pääluottamusmies Vesa Jalonen kertoo, että Huittisista häviää noin sadan ihmisen työpanos.
- Täältä lähtee kaikki viljelysopimuksia, koneita ja tuotekehitystä myöten. Vihannesten osalta ei jää siis mitään. Jalonen arvelee, että Saarioisten koneiden määränpää on Virossa.
Saarioinen on tuoreen valmisruuan markkinajohtaja sekä vähittäiskaupassa että HoReCa-sektorilla. Henkilöstöä yhtiön Huittisten tehtaalla tehtaalla on keskimäärin 319 henkilöä. YT-neuvotteluja ei ole vielä käynnistetty.
Orkla Foods Fenno-Baltic ryhmään kuuluvat Felix Abban lisäksi Suomessa Oy Panda Ab, Virossa AS Põltsamaa Felix, Latviassa SIA Spilva sekä Liettuassa UAB Seslavicius-Felix. Orkla Foods Fenno-Baltic divisioonan liikevaihto oli 2005 noin 150 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa työskenteli 850 henkilöä, joista Suomessa noin 200.


<< Edellinen sivu 1 2 3 ... 181 182 183 ... 184 185 186 Seuraava sivu >>


Roskapostin esto: 10+2= Sähköpostiosoite:
Nimitykset
Nimitysuutiset osoitteeseen toimitus@suurtalousuutiset.fi

Hakusana


Arkistossa tällä hetkellä 1884 uutista.
Messut & Tapahtumat Näytä kaikki >>
Nimi Teema Paikka Alkaa Päättyy
HogatecHotellit, gastronomia, pitopalveluDüsseldorf12.9.15.9.
IntercoolPakasteet, jäätelöt, tekniikkaDüsseldorf12.9.15.9.
IntermoproMeijerituotteetDüsseldorf12.9.15.9.
IntermeatLiha, makkaratDüsseldorf12.9.15.9.
Polagra-TechElintarvikeetPoznan12.9.16.9.
Gastro TrendyCateringPoznan13.9.16.9.
Polagra - FoodElintarvikkeetPoznan13.9.16.9.
FoodTech -messutElintarv. Helsinki 21.9. 24.9.
Sial, Ipa, In-FoodElintarvikkeetPariisi17.10.21.10.
Apurit
www-linkit Laadi annoskortti Mittayksikkömuunnokset Hilmanen - tarjoushaku
Käsikirjat (pdf)
Aikuiskoulutus ABC
[pdf, 2,3 Mt]
Lue Kahvi ABC
[pdf, 3,1 Mt]
Lue Ostajan ABC
[pdf, 1,6 Mt]
Siis mikä pubi?

Äänestä mieleenpainuvin pubin nimi

a) Huitsin Nevada Siikajoelta
b) Papana Pupi Sallasta
c) Öxzyblögöti Juomio Siikaisista (lopettanut)
d) Äteritsiputeritsipuolilautatsibaari (lopettanut)

[ 05.09.2010 ]

Uutiset iGooglen etusivulle   rss    

[ Mainos ] Aimtec

[ Mainos ] Saforma