STU Green by Design
PAMin Selin ja PT eri linjoilla matalapalkkatuen tehosta
Ajankohtaista, Talous | STU | 23.08.10 | Kommentoi |

Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja Ann Selin vaati Turussa lauantaina pitämässään puheessa, että vuoden lopussa katoamassa olevaa matalapalkkatukea pitäisi jatkaa. Selinin mukaan tuella on todettu olleen vaikutusta yli 54-vuotiaiden työntekijöiden työmarkkina-aseman parantumiseen. Selinin mielestä ikääntyviä työntekijöitä ei saisi unohtaa varsinkaan kun työuria pyritään pidentämään.
    - Kyselytutkimuksen mukaan tukeen oikeutetuista yrityksistä 78,5 % ei ole käyttänyt tukea, koska he eivät ole olleet siitä lainkaan tietoisia. Kokeilua pitäisi siis jatkaa ja panostaa yhdessä elinkeinoelämän kanssa tiedotuksen parantamiseen ja tulosten seurantaan, jotta raha kohdentuisi tehokkaasti, Selin sanoi.
    Palkansaajien tutkimuslaitos PT:n viime vuonna julkaiseman selvityksen mukaan matalapalkkatuki ei ole auttanut säilyttämään kohderyhmänsä yksityisen sektorin työpaikkoja. Lisäksi matalapalkkatuen ansioraja alle 2000 euroa kuussa on PT:n mukaan näyttänyt hidastaneen tuen kohderyhmän palkkakehitystä.

Ajankohtaista, Talous, Yritykset | STU | 20.08.10 | Kommentoi |

Venäjän on poistanut väliaikaiset vientirajoitukset kolmelta liha-alan laitokselta ja hyväksynyt viejien joukkoon yhden uuden laitoksen. Luvan saavat Liha-Saarioisen Valkeakosken tuotantolaitos, HK Ruokatalon Mellilän tuotantolaitos ja Oy Snellman Ab Pietarsaaren tuotantolaitos sekä uutena viejänä Saarioisten Lihanjalostus Oy Jyväskylän tuotantolaitos.
   Atria Suomi Oy:n kaksi Nurmon tuotantolaitosta ja HK Ruokatalo Oy Forssan tuotantolaitos odottavat vielä, että Venäjän viranomaiset tarkastelevat saatuja lisäselvityksiä ja tarkastavat laitokset mahdollisesti uudelleen. Atria Suomi Oy Kauhajoen tuotantolaitos on toistaiseksi luopunut Venäjän viennistä.
   Venäjä asetti heinäkuussa 14:lle suomalaiselle liha- ja maitoalan yritykselle vientirajoituksia. Maitovalmisteita koskevat vientirajoitukset poistuivat Eviran mukaan 6. elokuuta. 

Ohje on tehty yhteistyössä Valviran ja aluehallintovirastojen kanssa ja sen tarkoituksena kerrotaan olevan on parantaa alkoholilain tavoitteiden toteutumista. Valviran mukaan ohjeessa on erityisesti haluttu korostaa anniskelupaikan omavalvonnan merkitystä rikkomusten ja häiriöiden ehkäisemisessä. Lupa- ja valvontamaksut on tarkistettu edellisen painoksen jälkeen.
   Lue lisää: ohjeet Valviran internet-sivuilla.

Viron kilpailuvirasto on aloittanut rikostutkinnan onko maan leipomoliitto syyllistynyt kartelliin, jossa sovittaisiin hinnoista etukäteen, kertoi Kauppalehti eilen.
    Tutkinta lähti KL:n ja uutistoimisto BNS:n mukaan liikkeelle, kun liiton toimitusjohtaja julkaisi yrittäjien kokouksesta tiedotteen, jonka mukaan yritykset odottavat leipomotuotteiden hintojen nousevan lähitulevaisuudessa 10-20 prosenttia. Kilpailuviranomaista kiinnostaa, keskusteltiinko kokouksessa yhteisestä näkemyksestä hinnoittelussa. Liitto on kiistänyt kartelliepäilyt.
    Myös Suomen leipuriliitto on pohtinut äskeisessä vuosikokouksessa hintojen nostamista ja tiedottanut asiasta.

Tapio Laine palkattu joukkueenjohtajaksi
Ajankohtaista | STU | 19.08.10 | Kommentoi |

Suomen uusi kokkimaajoukkue on valittu kovan karsinnan jälkeen. Tänään julkistettu joukkue koostuu 12 henkilöstä ja joukkuetta johtaa Tapio Laine.
   Hänet haasteltiin 17.6. ja valittiin Keittiömestarien puheenjohtajan Ulla Liukkosen mukaan jo 18. kesäkuuta uudelleen käynnistettävän maajoukkueen veturiksi useiden hakijoiden joukosta.
Laineen työlistan purkaminen alkoi maajoukkueen kokoamisella.
   - Oli vaikea valinta sillä kaikki yli 20 hakijaa olivat hyvin menestyneitä ja päteviä kokkeja. Kriteerit jotka lopullisesti ratkaisivat valinnan olivat erikoistaito, kilpailukokemus ja joukkuehenki, kertoo Laine.

Suomi haluaa kieltää tupakoinnin lailla
Ajankohtaista, Talous | STU | 18.08.10 | Kommentoi |

Tupakointi ja nuuskaaminen halutaan kieltää kokonaan tupakkalakia muuttamalla. Näin Suomesta on tulossa ensimmäinen maa, jossa tupakoinnin kieltäminen on otettu lain tavoitteeksi.
   Hotelleja koskeva suurin välitön muutos on savullisten huoneiden rajoittaminen enintään yhteen kymmenestä vuoden 2012 alusta. Mikäli huoneita on kymmenen tai vähemmän, tupakointi voidaan sallia kolmessa huoneessa.
   Myös tupakan ja tupakkatuotteiden myynti muuttuu vuonna 2012. Tupakkaa ja tupakkatuotteita tai edes niiden tavaramerkkejä ei saa pitää asiakkaiden näkyvillä lukuun ottamatta erillisiä tupakkakauppoja. Muualla asiakkaalle voidaan pyynnöstä näyttää kuvasto tai antaa mukaan hinnasto myynnissä olevista tuotteista.

Maksu vain 16-67-vuotiaista
Ajankohtaista, Talous | STU | 18.08.10 | Kommentoi |

Työnantajien ei tarvitse ensi vuoden alusta maksaa sairausvakuutusmaksua alle 16-vuotiaiden ja 68 vuotta täyttäneiden palkasta. Maksua ei peritä myöskään samanikäisiltä työntekijöiltä.
   Asiaa koskevan lakiesitys on annettu tänään. Lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta.

Ajankohtaista, Työ & Tekijät | STU | 18.08.10 | Kommentoi | 2 kommenttia

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL kertoo neuvottelevansa yhtiöitettävälle Puolustusvoimien ruokahuollolle Purulle oman työehtosopimuksen. Puru yhtiöitetään uuteen valtion omistamaan osakeyhtiöön JHL:n tiedon mukaan ensi vuoden heinäkuussa. Palvelukeskuksen työntekijöistä noin 300 on JHL:n jäseniä.
   - Siirtyvälle henkilöstölle taataan neljän vuoden suoja-aika, jonka aikana heitä ei taloudellisista tai tuotannollisista syistä irtisanota. Suoja-aikana neuvotellaan pääesikunnan kanssa talokohtainen työehtosopimus, jota sitten jatkossa noudatetaan, kertoo sopimustoimitsija Sami Matikainen liiton tiedotteessa.
   Lue myös: Häkämies yhtiöitti puolustusvoimien ruokahuollon, STU/28.6.2010

Elintarvikkeiden hinnankorotuksille ei ole vielä perusteita
Ajankohtaista, Talous, Yritykset | STU | 17.08.10 | Kommentoi |

Lihanjalostaja HKScan, leipomoyrittäjiä edustava Leipuriliitto ja maataloustuottajia edustava MTK ovat kertoneet, että elintarvikkeiden hintoja tultaisiin nostamaan rajusti tulevan syksyn ja talven aikana. Kaavaillut korotukset koskevat lihatuotteita, maitoa ja leipomotuotteita.
    Korotusten taustalla väitetään olevan elintarvikkeina ja rehuna käytettävän viljan maailmanmarkkinahinnan kohoaminen heikon sadon takia. Kauppalehdessä ja myöhemmin Iltalehdessä kerrotun mukaan viljasadot näyttäisivät jäävän heikoiksi etenkin Venäjällä ja Keski-Euroopassa ja myös Suomessa.

Majoitus- ja ravitsemusaloilla määrä kasvoi hieman
Ajankohtaista, Talous | STU | 16.08.10 | Kommentoi |

Tammi-kesäkuussa pantiin vireille 1492 konkurssia, mikä on Tilastokeskuksen mukaan 15 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Vireillepantujen konkurssien määrä väheni teollisuuden, rakennustoiminnan, kaupan, kuljetuksen- ja varastoinnin sekä muiden palveluiden päätoimialoilla.
   Majoitus- ja ravitsemustoiminnassa konkursseja tehtiin 108. Vuotta aiemmin niiden määrä oli 104.


<< Edellinen sivu 1 2 3 4 5 ... 184 185 186 Seuraava sivu >>


Roskapostin esto: 10+2= Sähköpostiosoite:
Nimitykset
Nimitysuutiset osoitteeseen toimitus@suurtalousuutiset.fi

Hakusana


Arkistossa tällä hetkellä 1884 uutista.
Messut & Tapahtumat Näytä kaikki >>
Nimi Teema Paikka Alkaa Päättyy
HogatecHotellit, gastronomia, pitopalveluDüsseldorf12.9.15.9.
IntercoolPakasteet, jäätelöt, tekniikkaDüsseldorf12.9.15.9.
IntermoproMeijerituotteetDüsseldorf12.9.15.9.
IntermeatLiha, makkaratDüsseldorf12.9.15.9.
Polagra-TechElintarvikeetPoznan12.9.16.9.
Gastro TrendyCateringPoznan13.9.16.9.
Polagra - FoodElintarvikkeetPoznan13.9.16.9.
FoodTech -messutElintarv. Helsinki 21.9. 24.9.
Sial, Ipa, In-FoodElintarvikkeetPariisi17.10.21.10.
Apurit
www-linkit Laadi annoskortti Mittayksikkömuunnokset Hilmanen - tarjoushaku
Käsikirjat (pdf)
Aikuiskoulutus ABC
[pdf, 2,3 Mt]
Lue Kahvi ABC
[pdf, 3,1 Mt]
Lue Ostajan ABC
[pdf, 1,6 Mt]
Siis mikä pubi?

Äänestä mieleenpainuvin pubin nimi

a) Huitsin Nevada Siikajoelta
b) Papana Pupi Sallasta
c) Öxzyblögöti Juomio Siikaisista (lopettanut)
d) Äteritsiputeritsipuolilautatsibaari (lopettanut)

[ 05.09.2010 ]

Uutiset iGooglen etusivulle   rss    

[ Mainos ] Aimtec

[ Mainos ] Saforma