Ravintolat eivät ole keinotelleet arvonlisäveron alennusta taskuihinsa
Ajankohtaista, Talous | STU | 24.06.10
Ravintola-alan on epäilty nostaneen hintoja sen jälkeen, kun päätös arvonlisäveron alentamisesta tehtiin elokuun budjettiriihessä 2009 ja valmistautuneen näin hintojen alentamiseen.
Väite on Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa mukaan perusteeton. Toimialajärjestö viittaa Tilastokeskuksen kokoamiin tietoihin kuluttajahinnoista. Ne osoittavat, että ravintoloiden asiakashinnat ovat nousseet syyskuun puolivälin 2009 ja toukokuun puolivälin 2010 välisenä aikana vain yhden prosentin.
Ravintolassa nautitun ruoan ja alkoholittomien juomien arvonlisävero laskee 22 prosentista 13 prosenttiin heinäkuun alussa. Vaikutus hintoihin on 7,4 %. Tällä hetkellä noin 3800 MaRan jäsenravintolaa on sitoutunut viemään arvonlisäveron alentamisen täysmääräisenä asiakashintoihinsa. Jo etukäteen ilmoitettu määrä vastaa 80-90 prosenttia MaRan jäsenten ravintolaruokailun liikevaihdosta.
Hämäräbisnes pistää varoalen taskuihinsa
- Järjestäytymättömien ravintoloiden käyttäytymiseen emme voi vaikuttaa. Viranomaisyhteistyön kehittämisprojektin mukaan noin kahdeksan prosenttia ravintoloista toimii harmaassa taloudessa. Yksi tyypillinen piirre harmaan talouden ravintoloille on, että ne eivät ilmoita veroviranomaisille arvonlisäveroja ja toimivat muutenkin verojärjestelmän ulkopuolella. Nämä ravintolat tuskin laskevat hintojaan arvonlisäveron alentamisen myötä, arvioi Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi järjestön tiedotteessa.
Suomessa toimii Tilastokeskuksen mukaan runsaat 10 000 ravintolaa. Näistä suuri osa on pieniä anniskeluravintoloita, joilla ei ole MaRan tietojen mukaan lainkaan tai hyvin vähäisessä määrin ruokatarjoilua. Lukumääräisesti suurin osa niistä ei ole MaRan jäseniä.
Toinen suuri MaRan ulkopuolinen ryhmä ovat kebab-pizzeria -ravintolat. Nämä järjestäytymättömät ravintolat edustavat yhteensä vain noin 20 prosenttia alan koko liikevaihdosta.