STU Green by Design

Jaakko Kolmosesta opetusneuvos

Ajankohtaista | STU | 19.06.07
Keittiömestari Jaakko Kolmoselle on myönnetty opetusneuvoksen arvonimi. Arvonimeä haki Suomen Keittiömestarit ja sen myönsi tasavallan presidentti Tarja Halonen perjantaina.
Jaakko Kolmonen on vuodesta 1962 alkaen antanut opetusta eri ruuanvalmistusaiheista eri puolilla Suomea ammattikouluissa ja hotelli- ja ravintolakouluissa sekä kotitalousopettajien koulutuspisteissä.
Hän on myös pitänyt erikoisluentoja ja havaintoesityksiä Helsingin yliopistosta valmistuville ravitsemustieteilijöille, lääkäreille ja kotitalousopettajille sekä luennoinut kotitalousjärjestöjen ja yliopistojen järjestämissä maatilamatkailu- ja ruokakulttuurikoulutustilaisuuksissa.
Jaakko Kolmonen on ollut suunnittelemassa ja juontamassa noin 700 ravintoaiheista TV-ruokaohjelmaa ja toimittanut lähes 40 ruoka-aiheista kirjaa. Aiemmin hän on saanut muun muassa Suomen Leijonan Ritarikunnan ansioristin vuonna 1991 ja Valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 1988.
Kolmonen haluaa omistaa arvonimen isoäitiemme työlle sekä kaikille ruuanvalmistusalalla työskenteleville. Tulevaisuuden haasteeksi hän nostaa nuoret.
Lähde: Finfood

<< Takaisin  
Kommentit (0)


Kirjoita kommentti:
Nimi tai nimimerkki:

Sähköposti (ei pakollinen, näkyy julkaistavan viestin yhteydessä):

Viesti (enintään 1500 merkkiä):

Koneellisen roskapostin estämiseksi vastaa numeroin:
Kuinka monta kuukautta on vuodessa?




OHJE:
• Kirjoita mieluummin omalla nimelläsi kuin nimimerkillä.
• Älä kirjoita viestiä ISOIN kirjaimin, mainosta tai laita linkkiä muualla verkossa olevaan asiattomaan sisältöön.
• Muista hyvät tavat. Älä julkaise laitonta tai loukkaavaa materiaalia. Yksityishenkilöiden yhteys- ym. henkilökohtaisten tietojen julkaiseminen ilman lupaa on kielletty.
• Vastaat oman viestisi sisällöstä.
• Asiattomat ja ohjeidenvastaiset viestit poistetaan. Voit ilmoittaa asiattomasta viestistä klikkaamalla tätä linkkiä.
[ Ilmoitus ]
Tuoteuutuudet
  • Lippa
    Lippa Sämpylälle sydänmerkki-serkku
  • Myllyn Paras
  • Ruisnappi
    Myllyn Paras Sydänmerkki-uutuusleivät
11.02.11 Lippa Sämpylälle uusi sydänmerkki-serkku, Lippa Kaurasämpylä
Hakusana

Avaa tarkka haku
[ Ilmoitus ]
Messut & Tapahtumat
Apurit
www-linkit Laadi annoskortti Mittayksikkömuunnokset Hilmanen - tarjoushaku
Käsikirjat (pdf)
Aikuiskoulutus ABC
[pdf, 2,3 Mt]
Lue Kahvi ABC
[pdf, 3,1 Mt]
Lue Ostajan ABC
[pdf, 1,6 Mt]
Siis mikä pubi?

Äänestä mieleenpainuvin pubin nimi

a) Huitsin Nevada Siikajoelta
b) Papana Pupi Sallasta
c) Öxzyblögöti Juomio Siikaisista (lopettanut)
d) Äteritsiputeritsipuolilautatsibaari (lopettanut)

[ Ilmoitus ]

[ 23.11.2014 ]

Uutiset iGooglen etusivulle   rss    

[ Ilmoitus ] Aimtec

[ Ilmoitus ]