STU Green by Design
Säästöt napataan työntekijöiden palkkapussista
Kokit ja kenraalit vastustavat armeijan ruokahuollon yhtiöittämistä
Ajankohtaista, Talous, Työ & Tekijät | STU | 11.01.10
Jo lähes vuoden avoinna ollut armeijan ruokahuollon uudelleenjärjestely saataneen päätökseen helmikuun aikana. Alun perin puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok) piti päättää yhtiöittämisen tai nykyisen toiminnan jatkamisen välillä jo viime keväänä maaliskuussa valmistuneen työryhmäraportin jälkeen. Häkämiehen uskotaan päättävän yhtiöittämisen puolesta.

Helsingin Sanomien mukaan puolustusvoimien pääesikunta ei halua muuttaa armeijan ruokahuoltoa, vaikka se laskelmien mukaan tulisi nykyistä järjestelmää edullisemmaksi. Pääesikunta perustelee vastustustaan HS:lle muun muassa sillä, että ruokahuollon osaaminen halutaan säilyttää puolustusvoimissa.

HS:n mukaan valtionyhtiön perustaminen maksaisi noin kolmen miljoonaa euroa, mutta myöhemmin säästöt olisivat 4-6 miljoonaa euroa vuodessa. Uutisesta ei käy ilmi, mistä säästöt syntyisivät.

Sotilaita ja armeijaa edustavan pääesikunnan kanta on ainakin Puolustusvoimien ruokahuollon PURU:n henkilöstön mieleen, sillä säästöt on tarkoitus saada isolta osaltaan palkanalennuksin siirtämällä henkilöstö neljän vuoden suoja-ajan jälkeen heikomman yksityisten alojen työsopimuksen pariin.

Puolustusministeriöstä kielletään, että yhtiöittämisessä kyse olisi niin sanotusta sopimusshoppailusta mutta ei kiistetä, etteikö säästöjä haettaisi myös palkanalennuksista, jotka yhtiöittäminen tekee mahdolliseksi. Viime maaliskuussa julkaistusta työryhmäraportista ilmenee, että yhtiömallissa palkkauskustannukset ovat 10 % pienemmät.

Yhtiöittäminen palvelisi myös valtion tuottavuusohjelmaa. Ohjelman keskeisenä ja tosiasiallisena tarkoituksena on vapauttaa työvoimaa julkishallinnosta yritysten käyttöön. Yhtiöittämisessä valtion palkkalistoilta siirtyisi ulos lähes 600 henkilöä. Koska asiakas ja ydintehtävät eivät juuri muutu, kyse on tuottavuusohjelman julkitarkoituksen kannalta pelkästä muodollisuudesta.

Myydäänkö osa vaikka ulkomaille?

Viime keväänä julkistetussa raportissa ruokahuollon järjestämistä ja kuluja tarkasteltiin neljästä eri vaihtoehdosta. Edullisimmaksi arvioitiin tuolloin valtio-omisteinen yhtiö noin 64 miljoonan euron vuosittaisella kustannuksella. Puolustushallinnon palvelukeskuksen tuottamana ruokahuollon kulut olisivat 67,8 miljoonaa vuodessa ja nykykyinen eli toiminta osana puolustusvoimia maksaisi 68,5 miljoonaa euroa. Ulkoistaminen arvioitiin kalleimmaksi 74,9 miljoonallaan. Kulut oli arvioitu vuodelle 2014.

Jäljelle jäi kaksi eli yhtiöittäminen ja nykymalli.

Puolustusvoimien hallintopoliittisen osaston osastopäällikkö ylijohtaja Teemu Penttilä odottaa nyt samoin kuin vuosi sitten, että ministerin päätös tulisi "lähiaikoina". Penttilän mukaan jos päätös on yhtiöittäminen, uuteen yhtiöön ei tulisi muita omistajia kuin valtio. Eli vaikkapa Kemira GrowHown kaltaista hölmöläistenkauppaa ei ole Häkämieheltä tällä kertaa luvassa. Se vaatisi lisäksi eduskunnan suostumuksen.

Penttilä myös kertoo, että Haminassa puolustusvoimille ruokapalveluja tuottava Fazer Amica jatkaa entiseen tapaan ulkopuolisena verrokkina. Amica uusi äsken Haminaa koskevan puitesopimuksen kolmeksi vuodeksi.

Ylijohtaja kieltää, että yhtiöittämisessä olisi kyse pyrkimisestä saada nykyisten työntekijöiden työpanos halvemmalla.

- Valtio haluaa toimia hyvän työnantajan periaattein. Uuteen yhtiöön siirtyvä henkilöstö saa neljän vuoden suoja-ajan, Penttilä sanoo.

Suoja-aikana noudatetaan vanhoja työehtoja. Sen jälkeen ei, ja sen Penttilä kysyttäessä myöntää.

Kovaa kamppailua puolustushallinnossa? 

PURU:n ruoantuotantohenkilöstö ei odota yhtiöittämiseltä muuta kuin palkanalennuksia ja myös sotilaat eli pääesikunta ovat maanpuolustuksen näkökulmasta yhtiötä vastaan. Armeijan kun sanotaan marssivan vatsallaan ja siitä syystä ruokahuollon tulisi olla mahdollisimman kiinteä osa sekä rauhan- että kriisinajan organisaatiota ja toimintaa.

Silti minkäänlaista julkista vääntöä ei  asiasta haluta käydä. Sen kaikki asiassa Suurtalousuutisten taholta kuullut ehättivät sanomaan aina ensimmäiseksi.

- Kyllä vastustaminen on voimakas ilmaisu. Sanoisin, että pääesikunta vain kannattaa toista esitystä, Teemu Penttilä sanoo.

Pääesikunnan tiedotuspäällikkö Eero Karhuvaara taas kertoo kysymättä ja lähes ensimmäiseksi, että asiassa ei ole tarkoitus "hämmentää" mitenkään.

-  Olemme täällä pääesikunnassa puolustusministeriön nöyriä hallintoalamaisia ja annoimme vain ministeriölle esityksen, jossa puollamme nykyistä järjestelyä yhtiöittämisen sijaan.

PURU pähkinänkuoressa

Puolustusvoimien Ruokahuollon Palvelukeskus PURU aloitti toimintansa vuoden 2006 alussa. Palvelukeskuksen muodostaa esikunta sekä sen alaiset varuskuntien muonituskeskukset joita on yhteensä 25. PURU:n  kustannukset vuonna 2008 olivat 57,1 milj. euroa ja henkilötyövuodet 588. Aterioita syntyy noin 17 miljoonaa vuodessa 3,57 eurolla ateriaa kohden kiinteistökustannukset mukaan lukien.

PURU on myös Suomen suurin yksittäinen julkishallinnon ruokapalvelujen tuottaja, yksityisen sektorin toimijoihin verrattuna kolmanneksi suurin.

Pauli Hyvölä

Aiemmin: Puolustusvoimien ruokahuolto yhtiöitetään? / STU 3.3.2009

Kuva: Puolustusvoimat

<< Takaisin  
Kommentit (1)

Koskeekohan yhtiömallin 10 prosentin palkanalennus myös PURUn nykyistä johtoa?
Kirjoittaja: Muonituskeskus rulettaa! | 19.05.2010 09.26

Kirjoita kommentti:
Nimi tai nimimerkki:

Sähköposti (ei pakollinen, näkyy julkaistavan viestin yhteydessä):

Viesti:

merkkiä jäljellä
Koneellisen roskapostin estämiseksi vastaa numeroin:
Kuinka monta kuukautta on vuodessa?




OHJE:
• Kirjoita mieluummin omalla nimelläsi kuin nimimerkillä.
• Älä kirjoita viestiä ISOIN kirjaimin, mainosta tai laita linkkiä muualla verkossa olevaan asiattomaan sisältöön.
• Muista hyvät tavat. Älä julkaise laitonta tai loukkaavaa materiaalia. Yksityishenkilöiden yhteys- ym. henkilökohtaisten tietojen julkaiseminen ilman lupaa on kielletty.
• Vastaat oman viestisi sisällöstä.
• Asiattomat ja ohjeidenvastaiset viestit poistetaan. Voit ilmoittaa asiattomasta viestistä klikkaamalla tästä linkistä.
Roskapostin esto: 10+2= Sähköpostiosoite:

Hakusana


Arkistossa tällä hetkellä 25 uutista.
Messut & Tapahtumat Näytä kaikki >>
Nimi Teema Paikka Alkaa Päättyy
HogatecHotellit, gastronomia, pitopalveluDüsseldorf12.9.15.9.
IntercoolPakasteet, jäätelöt, tekniikkaDüsseldorf12.9.15.9.
IntermoproMeijerituotteetDüsseldorf12.9.15.9.
IntermeatLiha, makkaratDüsseldorf12.9.15.9.
Polagra-TechElintarvikeetPoznan12.9.16.9.
Gastro TrendyCateringPoznan13.9.16.9.
Polagra - FoodElintarvikkeetPoznan13.9.16.9.
FoodTech -messutElintarv. Helsinki 21.9. 24.9.
Sial, Ipa, In-FoodElintarvikkeetPariisi17.10.21.10.
Apurit
www-linkit Laadi annoskortti Mittayksikkömuunnokset Hilmanen - tarjoushaku
Käsikirjat (pdf)
Aikuiskoulutus ABC
[pdf, 2,3 Mt]
Lue Kahvi ABC
[pdf, 3,1 Mt]
Lue Ostajan ABC
[pdf, 1,6 Mt]
Siis mikä pubi?

Äänestä mieleenpainuvin pubin nimi

a) Huitsin Nevada Siikajoelta
b) Papana Pupi Sallasta
c) Öxzyblögöti Juomio Siikaisista (lopettanut)
d) Äteritsiputeritsipuolilautatsibaari (lopettanut)

[ 05.09.2010 ]

Uutiset iGooglen etusivulle   rss    

[ Mainos ] Aimtec

[ Mainos ] Saforma