STU Green by Design
Koulun välipalatarjonta vähensi epäterveellistä napostelua
Ajankohtaista, Ruoka & Ravitsemus | STU | 02.02.10
Terveelliselle välipalatarjonnalle on kouluissa kysyntää, selvisi Leipätiedotuksen Haukkaa välillä -hankeessa. Se toteutettiin 2009 neljällä eteläsuomalaisella paikkakunnalla 47 koulussa. Kohteena oli yhteensä 26 000 nuorta.
   Hankkeen aikana nuorten välipalat muuttuivat oleellisesti terveellisemmiksi. Samalla myös huomattiin, että nuoret hankkivat välipalansa mielellään kouluravintolasta. Koulun oman välipalamyynnin myötä koulun ulkopuolelta ostettujen epäterveellisten välipalojen määrä putosi puoleen. Ennen koulun välipalamyynnin aloittamista tavallisimmat välipalat olivat keksejä ja patukoita, makeisia ja virvoitusjuomia.
   - Välipalamyynnin onnistumiseen vaikutti selvästi koulun johdon asenne, kertoo Leipätiedotuksen toiminnanjohtaja Ulla Rauramo. Ennakkopelko valvonnan järjestämisestä kävi toteen vain parissa koulussa.
   Kouluravintolaesimiehet kokivat välipalamyynnin positiiviseksi, vaikka se lisäsi jonkin verran keittiöhenkilökunnan työtä.

<< Takaisin  
Kommentit (0)


Kirjoita kommentti:
Nimi tai nimimerkki:

Sähköposti (ei pakollinen, näkyy julkaistavan viestin yhteydessä):

Viesti:

merkkiä jäljellä
Koneellisen roskapostin estämiseksi vastaa numeroin:
Kuinka monta kuukautta on vuodessa?




OHJE:
• Kirjoita mieluummin omalla nimelläsi kuin nimimerkillä.
• Älä kirjoita viestiä ISOIN kirjaimin, mainosta tai laita linkkiä muualla verkossa olevaan asiattomaan sisältöön.
• Muista hyvät tavat. Älä julkaise laitonta tai loukkaavaa materiaalia. Yksityishenkilöiden yhteys- ym. henkilökohtaisten tietojen julkaiseminen ilman lupaa on kielletty.
• Vastaat oman viestisi sisällöstä.
• Asiattomat ja ohjeidenvastaiset viestit poistetaan. Voit ilmoittaa asiattomasta viestistä klikkaamalla tästä linkistä.
Roskapostin esto: 10+2= Sähköpostiosoite:

Hakusana


Arkistossa tällä hetkellä 25 uutista.
Messut & Tapahtumat Näytä kaikki >>
Nimi Teema Paikka Alkaa Päättyy
HogatecHotellit, gastronomia, pitopalveluDüsseldorf12.9.15.9.
IntercoolPakasteet, jäätelöt, tekniikkaDüsseldorf12.9.15.9.
IntermoproMeijerituotteetDüsseldorf12.9.15.9.
IntermeatLiha, makkaratDüsseldorf12.9.15.9.
Polagra-TechElintarvikeetPoznan12.9.16.9.
Gastro TrendyCateringPoznan13.9.16.9.
Polagra - FoodElintarvikkeetPoznan13.9.16.9.
FoodTech -messutElintarv. Helsinki 21.9. 24.9.
Sial, Ipa, In-FoodElintarvikkeetPariisi17.10.21.10.
Apurit
www-linkit Laadi annoskortti Mittayksikkömuunnokset Hilmanen - tarjoushaku
Käsikirjat (pdf)
Aikuiskoulutus ABC
[pdf, 2,3 Mt]
Lue Kahvi ABC
[pdf, 3,1 Mt]
Lue Ostajan ABC
[pdf, 1,6 Mt]
Siis mikä pubi?

Äänestä mieleenpainuvin pubin nimi

a) Huitsin Nevada Siikajoelta
b) Papana Pupi Sallasta
c) Öxzyblögöti Juomio Siikaisista (lopettanut)
d) Äteritsiputeritsipuolilautatsibaari (lopettanut)

[ 06.09.2010 ]

Uutiset iGooglen etusivulle   rss    

[ Mainos ] Aimtec

[ Mainos ] Saforma