STU Green by Design
Säästötavoitteet karkaamassa kaiken muun edelle
Suurtalouskeittiöiden henkilöstön hyvinvointi jäänyt huomiotta
Ajankohtaista, Työ & Tekijät | STU | 26.02.10
Suurtalousalan toimipaikoille on jo pitkään asetettu tiukkoja tulostavoitteita. Taloustaantuma on kiristänyt kukkaronnyörejä entisestään ja esimerkiksi eläköityvien työntekijöiden tilalle ei välttämättä palkata uusia.

Henkilöstön jaksaminen onkin nyt  koetuksella, todetaan Haaga-Helian catering-alan opettaja Maija Helinin tekemässä opinnäytetyössä. Helin mukaan työntekijöiden hyvinvointiin on panostettava, sillä työ keittiöissä on lähtökohtaisesti raskasta. Tuotteiden nostaminen ja kantaminen, jatkuva jaloillaan oleminen suurissa tuotantotiloissa, kuumuus työpisteissä sekä kiire heikentävät työssä viihtymistä ja jaksamista.

Olosuhteiden parantaminen auttaa myös pääsemään niihin haluttuihin tuloksiin:

- Työssään hyvinvoiva ihminen tekee laadukkaampaa tulosta ja tehokkaammin. Siksi suurtalousalalla on elintärkeää panostaa henkilöstön hyvinvointiin, Maija Helin toteaa.

Keittiötyöntekijäkin kaipaa arvostusta

Helin haastatteli opinnäytettään varten eteläsuomalaisia sairaalan ja terveyskeskuksen keittiöhenkilöstöä, oppilaitoksen sekä puolustusvoimien ruokahuollon henkilökuntaa. Haastatellut olivat työskennelleet alalla muutamasta kuukaudesta useisiin vuosikymmeniin.

Kävi ilmi, että suurtalousalan työntekijät pitävät alaa fyysisesti ja henkisesti raskaana, mutta he nauttivat työstään. Työympäristöön kaivataan kuitenkin muutoksia: töiden hyvä organisointi, ihmisten kuunteleminen sekä työstä saatava palaute ovat merkittäviä kannusteita työssä jaksamiseen ja viihtymiseen.

Helinin havainnon mukaan tulevaisuuden työympäristön kehittämiseen vaikuttaakin ratkaisevasti se, miten keittiöhenkilöstöä osataan arvostaa ja tukea. Suuria rahallisia investointeja ei välttämättä kaivata, vaan pienilläkin muutoksilla tuottavuus voidaan saada paranemaan. Hyvä työnjohtaja arvostaa henkilöstöään ja kuuntelee työntekijöiden mielipiteitä sekä kehitysehdotuksia.

Opinnäytetyö kokonaisuudessaan: Työelämän laatu ja työntekijän tuottavuus suurtalousalalla (pdf, 92 s.)

<< Takaisin  
Kommentit (0)


Kirjoita kommentti:
Nimi tai nimimerkki:

Sähköposti (ei pakollinen, näkyy julkaistavan viestin yhteydessä):

Viesti:

merkkiä jäljellä
Koneellisen roskapostin estämiseksi vastaa numeroin:
Kuinka monta kuukautta on vuodessa?




OHJE:
• Kirjoita mieluummin omalla nimelläsi kuin nimimerkillä.
• Älä kirjoita viestiä ISOIN kirjaimin, mainosta tai laita linkkiä muualla verkossa olevaan asiattomaan sisältöön.
• Muista hyvät tavat. Älä julkaise laitonta tai loukkaavaa materiaalia. Yksityishenkilöiden yhteys- ym. henkilökohtaisten tietojen julkaiseminen ilman lupaa on kielletty.
• Vastaat oman viestisi sisällöstä.
• Asiattomat ja ohjeidenvastaiset viestit poistetaan. Voit ilmoittaa asiattomasta viestistä klikkaamalla tästä linkistä.
Roskapostin esto: 10+2= Sähköpostiosoite:

Hakusana


Arkistossa tällä hetkellä 25 uutista.
Messut & Tapahtumat Näytä kaikki >>
Nimi Teema Paikka Alkaa Päättyy
HogatecHotellit, gastronomia, pitopalveluDüsseldorf12.9.15.9.
IntercoolPakasteet, jäätelöt, tekniikkaDüsseldorf12.9.15.9.
IntermoproMeijerituotteetDüsseldorf12.9.15.9.
IntermeatLiha, makkaratDüsseldorf12.9.15.9.
Polagra-TechElintarvikeetPoznan12.9.16.9.
Gastro TrendyCateringPoznan13.9.16.9.
Polagra - FoodElintarvikkeetPoznan13.9.16.9.
FoodTech -messutElintarv. Helsinki 21.9. 24.9.
Sial, Ipa, In-FoodElintarvikkeetPariisi17.10.21.10.
Apurit
www-linkit Laadi annoskortti Mittayksikkömuunnokset Hilmanen - tarjoushaku
Käsikirjat (pdf)
Aikuiskoulutus ABC
[pdf, 2,3 Mt]
Lue Kahvi ABC
[pdf, 3,1 Mt]
Lue Ostajan ABC
[pdf, 1,6 Mt]
Siis mikä pubi?

Äänestä mieleenpainuvin pubin nimi

a) Huitsin Nevada Siikajoelta
b) Papana Pupi Sallasta
c) Öxzyblögöti Juomio Siikaisista (lopettanut)
d) Äteritsiputeritsipuolilautatsibaari (lopettanut)

[ 05.09.2010 ]

Uutiset iGooglen etusivulle   rss    

[ Mainos ] Aimtec

[ Mainos ] Saforma