Haaga-Helian ammattikorkeakoulun keittiömestariopiskelijoista koostuva joukkue on saavuttanut hopeaa nuorten keittiömestareiden maailmanmestaruuskisoissa. Voiton vei Thaimaan joukkue, kolmanneksi tuli isäntämaan Dubain joukkue.
Suomen Culinary Junior -joukkueeseen kuuluivat Tatja Mäenpää, Kira Weckman, Risto Tepponen ja Toni Kostian. Joukkueen kapteenina toimi Juha Rissanen Etelä-Suomen Keittiömestariyhdistyksestä.
- Hopea on erittäin kovatasoinen suoritus, paras sijoitus suomalaiselta kokkijoukkueelta kansainvälisissä kilpailuissa koskaan. Tämä on Suomen ravintola-alalle iso juttu, uskoo Dubaissa mukana ollut Haaga-Helian hotelli- ja ravintola-alan koulutusohjelmajohtaja Outi Westman.
Joukkueet valmistivat ja kattoivat buffet-pöydän 20 henkilölle. Nuorille keittiömestareille järjestetty kilpailu oli lajissaan ensimmäinen. Mielenkiintoisen lisän kilpailuun toi sen sijainti: Dubaissa järjestetyssä mittelössä ei saanut käyttää alkoholia tai esimerkiksi liivatetta.
Kilpailun järjesti kansainvälinen keittiömestariorganisaatio WACS osana
maailman suurimpia Gulfood-ruokamessuja. Kisassa oli yhteensä kahdeksan
joukkuetta.