31.03.11
Uuden tutkimuksen mukaan eri maissa valmistettavissa pizzojen suolapitoisuuksissa on suuria vaihteluita. Myös suomalaiset pizzat sisältävät runsaasti suolaa. Yleisesti ottaen pizzat voivat olla erityisesti nuorilla huomattava suolan ja rasvan lähde. Tieto on peräisin kansainvälisestä World Salt Awareness Week -tutkimuksesta. Pizzan merkitys korostuu osalla nuoria, joiden kohdalla pizzan mukana voi tulla huomattava määrä suolaa ja myös tyydyttynyttä rasvaa sekä kaloreita.
29.03.11
Terveystarkastajia edustava KTK Tekniikan Asiantuntijat ry haluaa
puuttua kunnissa työskentelevien terveystarkastajien työstä käytyyn
keskusteluun. Terveystarkastajia on julkisuudessa syytelty ylempiä
viranomaisia ja EU:ta tiukemmasta valvontalinjasta kunnissa.
Terveystarkastajien mukaan eri mediat uutisoivat kritiikittä maa- ja metsätalousministerin Sirkka-Liisa Anttilan
ja hänen ministeriönsä virkamiesten sanomaa, jonka mukaan yksittäiset
kuntien terveystarkastajat käyttävät valtaansa väärin ja ovat syypäitä
elintarvikevalvonnan liialliseen kireyteen.
28.03.11
Vuoden 2010 hotellihuoneiden keskihintojen perusteella Brasilia oli
maailman kallein maa. Brasiliassa hotellihuoneiden hinnat nousivat 17
prosenttia, ja huoneen keskihinta oli nyt 145 euroa yöltä. Toiseksi
kallein maa oli Sveitsi, jossa hinnat nousivat kuusi prosenttia 140 euroon.
Edellisvuoden kallein maa, Yhdistyneet Arabiemiraatit, kärsi 12
prosentin hinnanlasku ja oli kuudenneksi kallein maa 124 euron
keskihinnalla.
Hinnat nousivat eniten Singaporessa, jossa uusien luksushotellien
rakentamisen myötä hotellien keskihinnat nousivat 23 prosenttia.
Singapore nousi samalla neljänneksi kalleimmaksi maaksi 129 eurollaan.
25.03.11
Euroopan komissio on
asettanut japanilaisille ja Japanin kautta tuoduille elintarvikkeille
ja rehuille erityiset tuontiehdot 28.3.2011 alkaen. Kaikista
maahantuotavista eristä on ilmoitettava tuontimaan
valvontaviranomaisille vähintään kahta työpäivää ennen erän saapumista.
Tuotteet on tuotava EU-alueelle määrättyjen saapumispaikkojen kautta.
24.03.11
Tampereen yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Palkansaajien tutkimuslaitoksen poikkitieteellisestä tutkimuksesta käy ilmi, että sokerivero laskisi tuntuvasti makeisten, virvoitusjuomien ja jäätelön kysyntää ja kohentaisi kansanterveyttä. Sokeriveron vaikutuksia voidaan pitää tutkimuksen mukaan merkittävinä myös siksi, että sen aikaansaama sairaskulujen vähentäminen tuo säästöjä. Lisäksi tulokset antavat ainakin osittaista tukea sille, että sokeriveron vaikutukset voisivat olla keskimääräistä suurempia pienituloisilla, koska sen avulla voidaan todennäköisesti vähentää terveyseroja.